keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Kasvispiirakka

Tehtiin kämppiksen kanssa iltalenkin jälkeen eilen tälläistä piirakkaa, johon tuli kutakuinkin kaikkea mitä jääkaapista löydettiin. Tulos oli tosi herkullinen, joten laitan ohjetta ja kuvaa myös tänne.

Kasvispiirakka

pohja:
100 g margariinia
1 dl vehnäjauhoa
1 dl muussijauhoo
½ dl vettä

täyte:
1 tomaatti
½ paprika
1 punasipuli
fetaa
basilikaa

liemi:
2dl ruokakermaa
1 dl juustoraastetta
mustapippuria
2 kananmunaa

Kuivat aineet nypitään pehmeän margariinin kanssa sekaisin ja lopuksi lisätään vesi ja tehdään taikinasta tasainen. Levitetään voideltuun vuokaan (~25cm) ja laitetaan 225 asteiseen uuniin 10 minuutiks. Kuulotetaan punasipuli, lisätään paprikat ja leikataan tomskut ohuiks viipaleiks. Pohja pois uunista ja kaikki täytteet vuokaan ja päälle vielä herkullinen liemi, joka kruunaa koko piirakan. Takas uuniin ja 225 asteessa about 25 min, tai sittenku piirakka on kauniin ruskee.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Blogin avaus kera pinaattikeiton

vihdoin sain aikaseks tehdä tämän blogin. ja ensimmäinen soppaki valmistu kuvien kera.

eli tein pitkästä aikaa pinaattikeittoa kämppikselle ja itselle. oikein hyvää tuli, ei ihan niin paksua ku kaupan mutta oikein hyvän makusta. Resepti tuli jostain yläasteen reseptivihosta hiukan sitä muunnellen.


Pinaattikeitto a'la elina

30 g margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
150/175 g pinaattia (pakastekin käy)
ripaus suolaa
ripaus sokeria
aavistus valkopippuria

Teflon-kattila käy tähän hommaan loistavasti, ettei turhaan maidot kärtsää. 30 g margariinia sulatetaan kattilassa ja lisätään 3 rkl vehnäjauhoa. Sekoitetaan tasaiseksi ja annetaan kiehahtaa minkä jälkeen nostetaan kattila hetkeks pois levyltä ja lisätään puolet maidosta. Sekotetaan vispilän kans jauho-margariini-maito-seos tasaseks ja lisätään loput maidosta. Kuumennetaan maito, jonka jälkeen lisätään pinaatit + mausteet sekaan ja annetaan kiehua miedolla lämmöllä vielä 10 min. Homma oli paljon helpompi ku muistinkaan ja vielä 10 minuutin kananmunat + karjalanpiirakat seuraks, niin ruoka oli oikein täyttävä.